Meistä

Muotoilemme, suunnittelemme, kehitämme, valmistamme ja asennamme erilaisia sisustusratkaisuja. Lisäksi tarjoamme myös valmiiden kohteiden hallintaa ilman aikarajoituksia.

Meidän asiakkaamme arvostavat nopeutta, täsmällisyyttä ja ammattitaitoa. Olemme keskittynet sen johdosta kokonaisvaltaisten ratkaisujen tarjoamisen, jotta asiakas voisi keskittyä oman liiketoimintaansa.

Onnistunut yhteistyö lähtee asiakkaan lennokkaasta ideasta, jonka toteuttamiseen meidän tiimi auttaa valitsemaan sopivat tuotteet, palvelut tai erikoisratkaisut. Tarvittaessa neuvomme myös hankkeeseen liittyvien tärkeiden asiakirjojen laatimisessa.

Jokaisen hankkeen onnistumiseen edellytyksenä on huolellisesti laadittu kustannuslaskelma. Tässä ovat apuna meidän kokeneet asiantuntijat, joiden laatimat kustannuslaskelmat ovat paikkaansa pitäviä aina kohteen valmistumiseen saakka.

Yhtä tärkeitä kuin toimiva idea ja kustannuslaskelma ovat myös ammattimainen suunnittelu ja projektin johtaminen. Vakuutamme, että meidän tiimiin kuuluvat alansa kokeneet asiantuntijat, suunnittelijat ja insinöörit.

Jotta lopputulos edustaisi parasta laatutasoa, valmistamme kaikki ratkaisut itse tai pyydämme mukaan hyviä yhteistyökumppaneita, joiden kanssa olemme toteuttaneet jo kymmeniä onnistuneita hankkeita.

Toimitamme ja asennamme kaikki yrityksemme valmistamat tuotteet oman tiimin avulla – olemme ammattilaisia, joten meihin voi luottaa. Toimimme suunnitelmallisesti, noudatamme sovittuja määräaikoja.

Toimimme aktiivisesti sekä kotimarkkinoilla Virossa että kansainvälisellä ulottuvuudella mm. Baltiassa, Pohjoismaissa ja Itä-Euroopan maissa.